Saavuimme siis Pekingiin tiistaina 16.10 ja itse aloitin reissun sekavissa jetlag-tunnelmissa. Alkuperäisen suunnitelman mukaan nukkuisin koneessa sikeästi sen 7 tuntia ja heräisin raikkaana uuteen Pekingin aamuun, valmiina seikkailuun. Mutta eihän se niin mennyt. Matkan jälkeen Pekingin lentokentällä hortoili uneton suomalainen, jolle kaikki piti toistaa kolmeen kertaan jotta mitään menisi jakeluun. Moinen horros oli luultavasti syy siihen, että ensimmäisenä iltana pistettiin herkutellen paahdetuilla toukilla (eikä se kuulkaas pahaa ollut!).Keskiviikko vietettiin klassisia nähtävyyksiä tiiraillen, eli kävimme Tiananmenin aukiolla sekä kielletyssä kaupungissa. Tässä vaiheessa alkoi myös olla selvää, että vaalea tukka on aikamoinen huomion kohde, ihan sama vaikka sitä kuinka jollain rätillä yrittää peittää, joku tupsu törröttää kuitenkin jostain ja paljastaa tämän kummallisen väri-ilmiön. Utelias tuijottaminen kuuluu kaduilla asiaan ja onhan tästä päästy oikein valokuviinkin. Eräskin rouva tuli Tiananmenin aukiolla räpsimään kuvia, laitettiin aviomies siihen Jennin kainaloon ja räpsäistiin valokuva perhealbumiin. Tämä on ollut kuitenkin hieman yllättävää, olin kuitenkin luullut ettei tämä nyt mikään maailman ihmeellisin juttu ole. Toinen vaihtoehto tietenkin on, että minun kuvitellaan olevan julkkis - toivonkin että kyseessä olisi joku huippu-urheilija johon minut sekoitetaan.
Eilen kiipesimme muurille ja vietimme retkellä koko päivän. Köpöttelimme muurilla 3.5 tuntia Jin Shan Lin -nimisestä paikasta Si Ma Taihin ja näkymät olivat kyllä oikein hulppeat! Muurille tehdään monenlaisia retkiä ja meidän valintamme oli sieltä rankimmasta päästä. Paikka on kaukana, siellä on vähemmän ihmisiä mutta näkymiä kehutaan kovasti. Kiipeäminen olikin ajoittain todella jyrkkää, mutta ehdottomasti vaivan arvoista. Turistiryhmien mukana vaeltaa myös aina muutama kaupustelija, jotka samalla myös auttavat tarvittaessa. Itse ostin postikortit 0,70 eurolla mongolialaiselta maanviljelijältä joka ojensi auttavaa kättään aina tiukan paikan tullen. Joitakin näiden kanssaihmisten läsnäolo häiritsee, itse seurasin ryhmämme etenemistä ja tulin siihen johtopäätökseen että kaverit ovat kyllä haistaneet oivan markkinaraon. 70 senttiä on kuitenkin melko mitätön hinta 10 kilometristä ja auttavasta kädestä.Tänään nukuimme pitkään, jotta viimeisetkin jetlagin rippeet saataisiin karistettua. Suuntasimme kulkumme Beihai Park- sekä Jingshan-puistoihin. Alueet ovat varsin viihtyisiä, lisäksi niistä löytyy hienoja temppeleitä. Etenkin Jingshan-puistosta avautuva näkymä oli mainio. Sieltä sai todellisen käsityksen kielletyn kaupungin koosta ja siitä kontrastista mikä kielletyn kaupungin ja muualla näkyvien pilvenpiirtäjien välillä on. Ja kruunasimme päivän syömällä klassista Pekingin ankkaa.
Kaiken kaikkiaan Peking elää olympialaisten odotuksessa. Tietyllä tavalla tämä tekee turistien elämän helpommaksi, koska kyltit ja paikallisliikenteen viestit tulevat myös englannin kielellä. Toisaalta varmasti jotain tästä autenttisuudesta katoaa. Alueita kunnostetaan, rakennetaan, ja kaikenlaisia yrittäjiä syntyy - niin hyvässä kuin pahassakin.
Olemme nyt onnistuneet järjestämään junaliput maanantaiksi Xi aniin, joten vietämme Pekingissä vielä muutaman päivän. Luvassa on ainakin Taivaan temppeli sekä kesäpalatsi. Kyllähän täällä nähtävää tuntuu riittävän.
Posts
1 kommenttia:
Hip hei täältä Vaasasta!
Jäi sitten siinä teidän aivan reissun kynnyksellä toivottamatta vielä viimeiset myötätuulet matkalle, joten täältä ne nyt lentävät. Ja upeastihan teidän matka näyttää alkaneen, hienoa! Ja aivan ihania kuvia, viherryn kateudesta täällä harmaassa Suomessa (ja tv:ssä luvataan lisää matalapaineita, mutta myös viikonlopuksi kenties lunta!). Huvittavaa, että olet vaalean tukkasi kanssa joutunut siellä kaiken nähtävyyden keskellä itse nähtävyydeksi :)
Minä viettelen täällä mammaloman ensimmäisiä tunteja. Outoa, en vieläkään ymmärrä etten mene huomenna töihin. Sinällään vaihdan rahastot, eläkevakuutukset ja muut ihan mielelläni toviksi helistimiin ja kakkavaippoihin, mutta työkavereita, sitä työpaikan sosiaalista elämää tulee kyllä ikävä. No, en kuitenkaan valita! Täällä siis odotellaan innolla pikkutonttua ja elo ja olo tuntuu jatkuvan onneksi edelleen hyvänä. Toki uusi raskausoirekin on ilmaantunut - oikean käden sormet puutuu ja niitä pistelee välillä niin, että koko oikea käsi tuntuu melko hyödyttömältä. No, kyllä tämä tästä, kuuluu asiaan.
Lopettelen nyt tältä erää, pitäkäähän itsestänne huolta ja lippu korkealla!
Halauksin Anne :)
Post a Comment