9000 km myöhemmin

Uuden Seelannin kierroksemme on saatettu nyt päätökseen ja olemme jälleen Aucklandissa. Tiirailimme Frodon mittareita ja matkaa taitettiin peräti 9000 kilometriä!

Matkalla Aucklandiin kävimme vielä Otorohangan ja Hamiltonin kaupungeissa. Otorohanga kiinnosti puhtaasti siitä syystä, että kaupungissa on kiwilintujen talo. Lukuisat David Attenborough -henkiset kävelyretkemmehän eivät olleet tuottaneet hedelmää, joten oli jo aikakin tervehtiä tätä lentokyvytöntä lintua. Hiivimme hämärässä huoneessa ja seurasimme, kuinka kookas ystävämme kaiveli mullasta matoja pitkällä nokallaan. Normaalisti kiwi nukkuu päivisin, mutta kiwitalon pimeät huoneet pitävät huolen siitä, että sisäiset kellot ovat kiweillä sekaisin ja muutama lintu on aina hereillä päiväsaikaan:)

Hamiltonissa puolestaan kävimme Hamilton Gardensissa, vehreällä puistoalueella, johon on istutettu toinen toistaan erikoisempia puutarhoja. Syksyä oli ilmassa, joten kipitimme alueen halki sadekuuroja väistellen. Päätimme saman tien ajaa suoraan Aucklandiin ja ryhtyä autonmyyntipuuhiin.

Uudessa Seelannissa moni reissaaja ostaa auton maahan tullessaan ja myy sen poistuessaan. Huhtikuu eli Uuden Seelannin syksy on tästä syystä huono aika auton myymiseen - Silloin on autoja tarjolla pilvin pimein, mutta ostajia ei niinkään. Onneksemme meillä oli tavallinen henkilöauto pakettiauton sijaan, joten auton sai helposti myytyä paikallisille asukeille. Hyvästi Frodo!

Auton yllättävän nopea myyminen tarkoitti sitä, että meidän tuli viihdyttää itseämme Aucklandissa lähes kolme viikkoa ilman autoa. Majoituimme edullisesti tuttuun hostelliin ja kumma kyllä, aika on sujunut varsin rattoisasti! Uni maittaa. Samoin sohvalla venyminen ja elokuvien katseleminen on ollut mukavaa ajanvietettä. Lähistöllä on myös uimahalli ja sauna, joten ajoittain olen löytänyt itseni Liborin uimakoulusta, krooliharjoituksista. Aikaisemmin olen vetänyt henkeä aina vedenpinnan alla, mikä ei ymmärrettävästi ole tehnyt kokemuksesta kovin nautittavaa. Nyt homma sujuu hieman paremmin ja uimavalvojatkin voivat nykyään keskittyä muihin uimareihin.

Lisäksi kävimme rugby-pelissä. Vaikka asuin Irlannissa yli kaksi vuotta, en ikinä Dublinin sateisille stadioneille eksynyt. Tätä jotkut irlantilaiset pitävät lähes kuolemansyntinä. Varasimme siis liput Auckland Bluesin ja Canberra Brumbiesin matsiin, jotta tämä karmea virhe tulisi korjatuksi.

Puitteet olivat komeat, Eden Park lähes täynnä. Maskotti heilui ja ottelupallo tuotiin laivaston helikopterilla keskelle kenttää. Tarjolla kunnon evästä, olutta ja makkaraa. Uuden Seelannin ja Australian välisiin urheilukoitoksiin suhtaudutaan täällä näköjään hieman samaan malliin kuin kotona Suomi-Ruotsi matseihin - eli tunteella. Aluksi mietimme, että 'voi voi kun ei kukaan selosta ottelua', mutta eipä aikaakaan kun ympärillä olevat Aucklandin pojat alkoivat raivoisaan kommentointiin. Nuo Australian perkeleet! Puolueellinen tuomari! Sika! Mene kotiin! Auckland siis hävisi, ja vaatimaton mielipiteeni oli että Canberra pelasi paremmin. Kaiken kaikkiaan peli ei ollut sieltä mielenkiintoisimmasta päästä, sillä suurin osa pisteistä tehtiin rangaistuspotkuista komeiden touchdown-heittäytymisten sijaan. Mutta uusi kulttuurielämys on joka tapauksessa nyt koettu.

Kävimme lisäksi teknologian ja liikenteen MOTAT-museossa (Museum of Transportation and Technology) sekä vietimme päivän Aucklandin museossa. Sieltä löysin äärimmäisen mielenkiintoisen ja ajatuksia herättävän valokuvanäyttelyn, jossa käsiteltiin Uuden Seelannin historiaa ydinvoimaa vastustavan maana. Seinät olivat täynnä valokuvia eri protesteista 1980-luvulla ja niiden taustoista. Etenkin Ranskan ydinkokeet Tyynellämerellä saivat Uuden Seelannin asukkaat suunniltaan ja Ranskan toimintaa vastustaneiden marssit olivat valtavia massakokoontumisia. Vihaisissa väkijoukossa näkyi niin maan huippujohtoa kuin valtavia lakanoita, joissa päästiin asian ytimeen: 'Jos teidän ydinkokeenne ovat kerran niin turvallisia, niin miksi ette testaa niitä Pariisissa?'. Vaikuttaa siltä, että sanonta 'pieni mutta pippurinen' pätee tähän valtioon kuin nenä päähän ja ihailen tätä siviilirohkeutta vilpittömästi.

Olemme nyt seikkailleet Uudessa Seelannissa lähes kolme kuukautta ja huomenna matka jatkuu Chileen. Uusi-Seelanti on ollut äärimmäisen helppo matkakohde ja erilaista nähtävää on valtavasti. Jokaiselle jotakin. Levon jälkeen tuntuu kuitenkin siltä, että nyt on hyvä lähteä uusiin seikkailuihin.