Sadetta ja sotahistoriaa

Keski-Vietnam oli kokonaisuudessaan varsin märkä kokemus. Nähtävyyksiä ihailtiin sadeviitan alta ja laitettiin illalla villasukat jalkaan. Hoi Anista matka jatkui yöbussilla rantaparatiisi Nha Trangiin, josta körötimme melkein saman tien vuoristokaupunki Da Latin kautta Etelä-Vietnamin Saigoniin eli virallisesti Ho Cho Minh cityyn.

Sateiden aikana aktiviteetit ovat hieman erilaiset kuin paremmalla säällä. Kun ulkona sataa kaatamalla, sitä voi esimerkiksi tutustua paikalliseen hierontakulttuuriin. Tällöin vain täytyy pitää mielessä se, että kaikenlaisia seksialan yrittäjiä alalta löytyy - sieltä verhojen takaa ei läheskään aina ilmesty verkkareihin ja terveyskengiin sonnustautunut fysioterapeutti höpöttäen lääketieteellisiä kummallisuuksia. Yleisesti voi sanoa, että mikäli hierontapaikka on koristeltu vilkkuvilla jouluvaloilla, mikäli henkilökunnan alusvaatteet ovat näkyvissä jo vastaanottohuoneessa tai mikäli asiakaskunta koostuu yksinomaan keski-ikäisistä eurooppalaisista miehistä, sinne on ihan turha mennä selittämään kaularankansa liikkuvuudesta yhtään mitään. Vaistot valppaana suurimmat karikot on kuitenkin vältetty:)

Saigon tervehti meitä auringonpaisteella. Jouduimme kuitenkin metsästämään hotellihuonetta melko kauan, sillä - kuten Hanoissa - turistit ovat tällä hetkellä pakkautuneet joko pohjoiseen tai etelään ja hostellit ovat täynnä. Kaupunki vaikuttaa hyvin modernilta ja melko vauraalta Hanoihin verrattuna, johtuen luultavasti historiallisista tosiseikoista - Hanoi on elänyt kommunismin aatteen piirissä huomattavasti Saigonia kauemmin.

Saigonissa paneuduimme hieman tarkemmin Vietnamin sotahistoriaan. Kävimme maanalaisissa Cu Chi -sotatunneleissa, joita Vietkong hyödynsi Vietnamin sodan aikana piilopaikkoina, sairaaloina ja kuljetusreitteinä. Tunneleiden tarkoitus tuntuu aika uskomattomalta kun näkee niiden koon - hädin tuskin mahduin itse ryömimään sisään, Liborista puhumattakaan.

Lisäksi vierailimme sotahistoriallisessa museossa, oikein kahteen otteeseen. Tämä oli kyllä vaikuttava kokemus. Vietnamin sodasta löytyy valtavasti kuvamateriaalia ja karmivaa todistusaineistoa, joista osa on kerätty tähän museoon puhumaan omaa karua kieltään. En usko, että kukaan lähti siitä museosta täysin välinpitämättömänä pois. Ja mikä järkyttävintä - tekstit ja sodan argumentointi toivat väkisinkin mieleen Irakin sodan. Eikö asioista olisi hyvä joskus oppiakin jotain?

Huomenna sanomme kuitenkin hyvästit Vietnamille ja aloitamme reissun virallisen biitsivaiheen eli lennämme Thaimaaseen. Vietnamiin voisi hyvinkin palata takaisin ajan kanssa paremmalla säällä. Nähtävää ja syötävää nimittäin riittää yllin kyllin!

Suutari räätäli pikipöksy Pietari

Hoi An tarkoittaa monelle turistille räätälikäyntejä. Tämä noin 80.000 asukkaan kaupunki tunnetaan viehättävien kujiensa ohella ennen kaikkea räätäleistään, joita tästä kaupungista löytyy kyllä joka kadunkulmasta. Kyllä mekin laitoimme täällä Visan vinkumaan.

Astuimme puotiin ajatellen, että "noh, josko nyt ihan jotain pientä vaan" ja puoli tuntia myöhemmin olimme tilanneet kaiken kaikkiaan 3 business-pukua, 4 kauluspaitaa, bikinit ja solmion. Emme ole oikein varmoja siitä, mitä kynnyksen ylityksen ja Visan vingutuksen välissä tapahtui, muistan etäisesti jonkinlaisten mittanauhojen huiskintaa ja ilosta hihkuvat "yes!" äännähdykseni. Taisin jopa läpsäyttää käsiäni innoissani yhteen jossain välissä. Kaikki tämä oli onneksi hyvin edullista, koko lysti maksoi alle 300 euroa.

Hoi An on varsin viehättävä pikkukaupunki, joka kuitenkin on kärsinyt aika pahoin viime aikojen tulvista. Tällä hetkellä tilanne on jo melko hyvä, mutta silti kaupungilta löytyy monia kahlattavia teitä. Eilen ei satanut, joten vuokrasimme skootterin ja päräytimme China Beachille, joka tunnettiin Vietnamin sodan aikaan paikkana, jossa amerikkalaiset sotilaat kävivät virkistäytymässä. Alueelta löytyy myös Marble mountain (marmorivuori) ja monia kuvanveistäjiä. Itse ajomatka oli elämys sinänsä, ymmärsimme että tällä täytyy tööttäillä koko ajan liikenteessä, kukaan ei nimittäin koskaan katso peräpeileihin. Libor vanhana prätkähiirenä sukkuloi liikenteessä varsin tottuneesti, minä roikuin selässä ja laitoin välillä silmät kiinni.

Good morning Vietnam!

Sinne män Kiina. Uusi maa, uudet kujeet!

12.11 aamulla lähdimme Kiinan Nanningista Hanoin suuntaan. Olimme kuulleet rajan ylittämisestä monenlaisia tarinoita, joista yksinkertaisin oli valitsemamme Nanningista Hanoihin kulkeva 10 tunnin bussi. Kaikki sujuikin oikein näppärästi. Kiinalainen bussi vei rajalle, henkilökunta opasti paperitöissä ja Vietnamilainen bussi odotti meitä rajan toisella puolella. Ilmeisesti homma voi olla hieman kinkkisempää toisin päin, jos siis saapuu Vietnamin puolelta Kiinaan. Lonely Planet -matkaopas saatetaan takavarikoida rajalla jne. Meillä ei kuitenkaan ollut hädän päivää ja bussi vei hostellille asti.

Varasimme jo seuraavalle päivälle 3 päivän risteilyn Halong Baylle, ja Jangtse-risteilystä karaistuneena odotimme jotain sukkahien ja kumiveneen väliltä. Matka oli kuitenkin upea. Halong Bay on virallisesti Unescon suojelukohde ja maisemat ovat kallioisine saarineen huikeita. Noin 40 eurolla saimme 3 päivää täysihoidolla ja laivassa oli kaiken kaikkiaan vain 10 ihmistä. Sää suosi, opas puhui englantia, näimme tippukiviluolia, meloimme ja uimme.

Vietnam on toistaiseksi ollut todella upea kohde. Ruoka on äärimmäisen herkullista, hinnat todella alhaisia, moni puhuu englantia ja ihmiset ovat vilpittömän ystävällisiä.

Olemme kuitenkin seuranneet keski-Vietnamin huolestuttavaa tulvatilannetta koko hostellin kanssa. Uutiskuvat näyttävät aika hurjilta. Hanoi on tällä hetkellä täysin tukossa, sillä viime päivinä kukaan ei ole pystynyt matkustamaan bussilla etelän suuntaan. Tiet ovat olleet poikki vesimassojen vuoksi. Hanoissa hostellit ovatkin ylikuormitettuja, osa nukkui varastohuoneessa ja pariskunnat yhdessä sängyssä jotta kaikille olisi tilaa.

Tänä iltana yritämme päästä räätäleiden kaupunkiin nimeltä Hoi An, joka on osaltaan tulva-alueella. Mikäli kaupunki näyttää pahalta, lähdemme suorinta tietä Saigoniin, jossa sää on jälleen hyvä. Keski-Vietnamissa olisi kuitenkin paljon nähtävää, joten toivomme sään paranevan.

Hong Kongista Hainaniin

Viimeinen viikko Kiinassa on sujunut lämpimissä merkeissä. Vietimme Kantonin jälkeen muutaman päivän Hong Kongissa, josta siirryimme Kiinan eteläisimpään kärkeen Hainaniin perinteistä Rodos-henkistä rantalomaa viettämään.

Hong Kong oli varsin kiehtova paikka. Alue palautettiin Kiinalle vuonna 1997 lähes sadan vuoden brittihallinnon jälkeen, joten luonnollisesti lännen vaikutus näkyy kaikkialla. Meille tämä tarkoitti hieman korkeampia hintoja, mutta toisaalta helppoa oleilua kielimuurin puuttumisen vuoksi. Kiipesimme Victoria Peakille, vaeltelimme Sohossa ja söimme suklaapatukoita pitkästä aikaa.

Eräs mielenkiintoinen yksityiskohta Hong Kongiin liittyen on se, että monet viimeisillään raskaana olevat manner-Kiinan naiset pyrkivät Hong Kongiin synnyttämään. Kiinassahan on edelleen vallalla yhden lapsen politiikka, mutta tämä pätee vain niihin lapsiin, jotka syntyvät manner-Kiinassa. Jos siis käy Hong Kongissa synnyttämässä ensimmäisen lapsen, voi hankkia Kiinassa vielä toisen. Näin niitä sääntöjä kierretään! Tästä syystä Pekingin sedät ovat monien muiden sääntöjensä ohella kieltäneet Hong Kongiin matkustamisen kiinalaisilta naisilta, jotka ovat viimeisillään raskaana.

Hong Kongin yllätyksiin kuului sen vehreys - jos aikaa ja halua riittää, voi ajella lautalla lähisaarille patikoimaan. Me tulimme, näimme ja koimme, mutta lähdimme jo muutaman päivän päästä Hainaniin auringon alle. Vietnamiin pääsy nimittäin lähenee, ja muutama päivä biitsillä passasi oikein hyvin tähän kohtaan.

Hainan on kiinalainen rantalomakohde, johon etenkin venäläiset matkatoimistot järjestävät paljon matkoja. Olo olikin hieman surrealistinen kun istuimme palmujen alla ja kiinalaisen illallisen taustamusiikkina soi Uralin pihlaja. Halutessaan sai myös käydä juomassa ja syömässä venäläisissä ravintoloissa, mutta me keskityimme paikallisiin meren herkkuihin, kuten rapuihin. Älyllisesti emme tehneet mitään pyykinpesua ja kynsien leikkaamista haastavampaa. Oli vain mukava löhötä rannalla ja kuunnella meren aaltoja. Kyllä joutilaisuus on poikaa!

Kulttuurishokista

Saavuimme eilen Kantoniin ja täällähän on melko lämmin! Jännityksellä nyt seuraammekin, milloin irlannissa tuntematon käsite "rusketus" alkaa ihollemme muodostua. Pitkät kalsarit on myös jätetty rinkan pohjalle. Huomenna olisi tarkoitus siirtyä Hong Kongin puolelle muutamaksi päiväksi.

Puhutaanpa hetki kulttuurishokista.

Kiinalla on monet kasvot. Pilvenpiirtäjät ja pikaruokaketjut sekoittuvat keisarillisiin monumentteihin ja likaisiin hökkeleihin. Tapakulttuurissa puolestaan elävät rinnakkain ihoaan vaalentavat trendinuoret sekä julkiset piereskelijät. Tavallisena päivänä kaikkea tätä on ihan kiehtovaa katsella. Joskus taas voi saada yliannostuksen, kuten jokiristeilyä edeltävänä päivänä. Viiden tunnin bussimatka Chengdusta Chongquingiin oli siivitetty syljeskelyllä, tupakoinnilla ja röyhtäilyllä. Taukopaikalla kävin pissimässä maassa olevaan reikään. Risteilytoimistossa seurasin jonossamme edellä olevan naisen jumppatuokiota, jonka aikana piereskeltiin moneen kertaan niin että halli raikasi. Ja kun risteilytoimistosta ulos päästiin, kadulla näkyi rottia. Silloin oli yksinkertaisesti todella mahtavaa syöksyä Starbucksin ovesta sisään, tilata Cafe Latte ja muffinssi, pestä kätensä saippualla ja istua nojatuolissa hissimusiikin ympäröimänä uutta energiaa keräillen. Kaffen jälkeen olo oli taas vireä ja matka jatkui seuraaviin seikkailuihin. Aion jatkossain sallia itselleni samanlaiset varikkokäynnit:)

Jangtsen jokiristeily

Huolimatta lukuisista lounais-Kiinan upeaa luontoa koskevista suosituksista, päätimme lähteä Chengdun jälkeen neljän päivän Jangtse-jokiristeilylle. Odotukset olivat korkealla - kiinalaiset ovat kyllä varsin eteviä markkinoinnin saralla. Katsoimme upeita kuvia risteilyaluksista ja maisemista, ostimme ensimmäisen luokan hytin ja minä haaveilin laivalla suoritettavasta selkähieronnasta.

Kuinkas sitten kävikään?
Voimme todeta, että näkemämme kuvat eivät olleet meidän paatistamme. Matkan suurin ongelma oli kuitenkin se, ettei kukaan laivan henkilökunnasta puhunut englantia alkuperäisistä lupauksista huolimatta. Olimme täysin pihalla laivan kuulutuksista, joihin kuului ilmeisesti lauseet "ohitamme juuri varsin kuuluisan vuonon, kannattaisi tulla kannelle katsomaan" ja "seuraava pysähdys EI ole vielä kuuluisa temppeli, joten älkää lähtekö laivasta ulos". Lisäksi ensimmäisen luokan hyttimme vastasi Silja Linen konehuoneen vessaa. Ulkona satoi, hytti oli kylmä, kiinalaista karaokea yläkerrassa. Flopin määritelmä?

Onneksi vuoristoiset maisemat olivat hienot. Onneksi laivalta löytyi myös muita huijattuja länsimaalaisia, joiden kanssa naureskelimme kokemuksille oluen ja pähkinöiden merkeissä. Onneksi olin pakannut mukaan pitkät kalsarit!