Sadetta ja sotahistoriaa

Keski-Vietnam oli kokonaisuudessaan varsin märkä kokemus. Nähtävyyksiä ihailtiin sadeviitan alta ja laitettiin illalla villasukat jalkaan. Hoi Anista matka jatkui yöbussilla rantaparatiisi Nha Trangiin, josta körötimme melkein saman tien vuoristokaupunki Da Latin kautta Etelä-Vietnamin Saigoniin eli virallisesti Ho Cho Minh cityyn.

Sateiden aikana aktiviteetit ovat hieman erilaiset kuin paremmalla säällä. Kun ulkona sataa kaatamalla, sitä voi esimerkiksi tutustua paikalliseen hierontakulttuuriin. Tällöin vain täytyy pitää mielessä se, että kaikenlaisia seksialan yrittäjiä alalta löytyy - sieltä verhojen takaa ei läheskään aina ilmesty verkkareihin ja terveyskengiin sonnustautunut fysioterapeutti höpöttäen lääketieteellisiä kummallisuuksia. Yleisesti voi sanoa, että mikäli hierontapaikka on koristeltu vilkkuvilla jouluvaloilla, mikäli henkilökunnan alusvaatteet ovat näkyvissä jo vastaanottohuoneessa tai mikäli asiakaskunta koostuu yksinomaan keski-ikäisistä eurooppalaisista miehistä, sinne on ihan turha mennä selittämään kaularankansa liikkuvuudesta yhtään mitään. Vaistot valppaana suurimmat karikot on kuitenkin vältetty:)

Saigon tervehti meitä auringonpaisteella. Jouduimme kuitenkin metsästämään hotellihuonetta melko kauan, sillä - kuten Hanoissa - turistit ovat tällä hetkellä pakkautuneet joko pohjoiseen tai etelään ja hostellit ovat täynnä. Kaupunki vaikuttaa hyvin modernilta ja melko vauraalta Hanoihin verrattuna, johtuen luultavasti historiallisista tosiseikoista - Hanoi on elänyt kommunismin aatteen piirissä huomattavasti Saigonia kauemmin.

Saigonissa paneuduimme hieman tarkemmin Vietnamin sotahistoriaan. Kävimme maanalaisissa Cu Chi -sotatunneleissa, joita Vietkong hyödynsi Vietnamin sodan aikana piilopaikkoina, sairaaloina ja kuljetusreitteinä. Tunneleiden tarkoitus tuntuu aika uskomattomalta kun näkee niiden koon - hädin tuskin mahduin itse ryömimään sisään, Liborista puhumattakaan.

Lisäksi vierailimme sotahistoriallisessa museossa, oikein kahteen otteeseen. Tämä oli kyllä vaikuttava kokemus. Vietnamin sodasta löytyy valtavasti kuvamateriaalia ja karmivaa todistusaineistoa, joista osa on kerätty tähän museoon puhumaan omaa karua kieltään. En usko, että kukaan lähti siitä museosta täysin välinpitämättömänä pois. Ja mikä järkyttävintä - tekstit ja sodan argumentointi toivat väkisinkin mieleen Irakin sodan. Eikö asioista olisi hyvä joskus oppiakin jotain?

Huomenna sanomme kuitenkin hyvästit Vietnamille ja aloitamme reissun virallisen biitsivaiheen eli lennämme Thaimaaseen. Vietnamiin voisi hyvinkin palata takaisin ajan kanssa paremmalla säällä. Nähtävää ja syötävää nimittäin riittää yllin kyllin!