Tyynenmeren ylittäminen tarkoitti sitä, että siirryimme ajassa 16h taaksepäin. Olimme siis tavallaan perillä aikaisemmin kuin mitä olimme lähteneet. Tämän johdosta kärsimme kumpikin rankasta aikaerorasituksesta. Vaikka kuinka yritimme päästä tavalliseen unirytmiin saman tien, päiväunien kiusausta vastustaen, uuteen aikaan tottumiseen on kulunut peräti viikko.
Jossain siellä jetlag-pöhnän keskellä päätimme kuitenkin lähteä kiertelemään Santiagon kaupunkia. Kiinan päiviä leimanneet maraton-kävelyt otettiin jälleen käyttöön ja kamera räpsi kuvia ahkerasti. Keskustassa vaeltelun jälkeen löysimme itsemme Cerro San Cristobalin kukkulalta kaupungin pohjoisosasta. Kukkulan laella on 22 metriä korkea neitsyt Marian patsas ja näkymät kukkulalta ovat varsin vaikuttavat. Siellä voi ihmislapsi viettää aika tovin horisonttia tiiraillen. Santiagossa asuu lähes 5 miljoonaa ihmistä, mikä tarkoittaa komean kaupunkisilhuetin lisäksi myös aikamoista saastepilveä.Kävimme myös museossa, joka on erikoistunut Etelä-Amerikan alkuperäiskulttuurien historiaan. Museo oli mielenkiintoinen siitä syystä, että sen tarjoama historia oli täysin uutta tietoa - Etelä-Amerikan historia on tainnut kouluaikoina jäädä muiden alueiden jalkoihin. Nyt täytyy kuitenkin myöntää, että aina arkeologiset kupit ja lautaset eivät jaksa kiinnostaa. Onhan se kieltämättä ihan mielenkiintoista ajatella, että edessäsi oleva ruskea kuppi on satoja vuotta vanha ja siitä on juotu monet kerrat, mutta kyllä kymmenen kuppivitriinin jälkeen olo on kyllä jo aika puutunut:)
Espanjan kieli on kyllä tarjonnut meille monia haasteita. Minähän en ole opiskellut epsanjaa päivääkään, Libor on kuitenkin käynyt aikanaan jonkinlaisen alkeiskurssin. Olemmekin käyttäneet ahkerasti ostamaamme sanakirjaa. Tilanne ei kuitenkaan ole millään tavalla lohduton, sillä opimme uutta joka päivä - sanat muistuttavat englannin sanoja ja kielioppi vaikuttaa aika loogiselta. Minä olen lähinnä sellaisella "missä vessat ovat" ja "yksi nakkisämpylä ja olut kiitos" -tasolla, mutta kielinero Libor on tässä viime päivinä ampaissut aivan omaan "keskustellaanko Chilen poliittisesta tilanteesta" -luokkaansa. Mies papattaa espanjaa mennen tullen, ymmärtää aivan käsittämättömiä lauseita ja nauraa hörisee oikeissa kohdissa. Eli matkahan sujuu varsin mukavasti. Jos tämä touhu olisi pelkästään minun taidoistani kiinni, tämä matkanteko olisi yhtä nakkisämpylää ja vessassakäyntiä.
Santiagon jälkeen oli aika lähteä liikenteeseen, joko pohjoiseen tai etelään. Nähtävää olisi joka suunnalla, mutta me päädyimme 23 tunnin bussimatkaan Atacaman aavikkoa kohti. Vaikka Etelä-Amerikan bussit ovat usein täynnä kanahäkkejä ja täysiä virtsarakkoja, Chile poikkeaa tästä imagosta täysin. Siellä me köllimme sängyiksi taittuvilla penkeillä, ruokatarjoilun ja elokuvien keskellä. Kyllä kelpasi.
Atacama on maailman kuivin autiomaa ja kylämme San Pedro de Atacama sijaitsee noin 2300m merenpinnan yläpuolella. Ilma on täten hyvin kuivaa ja ohutta, lisäksi yöt ovat hyvin kylmiä. Villahousut ovat siis edelleen käytössä. Jo ensimmäisen päivän iltana lähdimme aavikkoretkelle, joka vei meidät Kuolemanlaaksoon (Valle de la Muerte), Carin kanjoniin ja Kuulaakson (Valle de la luna) katsomaan auringonlaskua. Maisema kanjonissa oli kiehtova, sillä maaston suola sai maan näyttämään samalta kuin ensilumen jälkeen. Pysähdyimme myös kuuntelemaan suolan paukkumista kivien välissä. Kokemus oli ainutlaatuinen. Kävimme myös San Pedro de Atacaman museossa - lisää kuppeja ja lautasia:) Toisaalta saimme myös lukea alueen mielenkiintoisesta historiasta. Eilen vuokrasimme pyörät ja teimme 30km lenkin lähistöllä sijaitseville inkaraunioille ja Paholaisen rotkoon. Navigontivirheen johdosta päädyimme pariksi tunniksi motocross-henkiseen pöpelikköön, jossa muta roiskui ja pyöriä piti kantaa virran yli. Meillä kesti tosiaan tunti ymmärtää, että ehkä tämä polku ei ole pyörävuokraamon mainostama "leppoisa pikku pyörätaival". Poskissa oli kuraa ja silmissä hiekkaa. Meikäläisen takapuoli oli myös sen verran ruvella, että satulalle istahtaminen oli täysin mahdoton ajatus. Jotenkin hoipersimme takaisin kylään, söimme jättiaterian ja lopulta nukuimme kuin tukit aamuun saakka - ensimmäistä kertaa Chilen reissun aikana.
Posts
0 kommenttia:
Post a Comment