Alice Springs sijaitsee keskellä Australian aavikkoa. Jo lentokoneen ikkunasta katsoen oli selvää, että järviä ja lampia ei täällä keskiössä pahemmin näy. Hiekkaa silmänkantamattomiin ja muutama pusikko siinä välissä.
Alice Springs on mukava pikkukaupunki, josta käsin moni tekee retken kuvista tutulle Uluru-kivelle, joka tunnetaan myös nimellä Ayers Rock. Uluru sijaitsee luonnonpuistossa ja sen läheisyydessä sijaitsee myös toinen kivimuodostelma Kata Tjuta (aboriginaalikieltä ja tarkoittaa "monta päätä"). Etukäteen olin taas ajatellut, että Uluru-Kata Tjuta on jossain paikallisbussin matkan päässä, mutta etäisyyttä onkin peräti 500 km. Me päätimme suorittaa reissun hopean hohtoisella Toyota Yariksella, ja länsirannikon pakettiautoseikkailusta rohkaistuneina päätimme myös nukkua autossa yhden yön. Kyllähän me vanhat karavaanarit nyt yksi yö Yariksessa nukutaan!
Uluru oli kyllä mahtava nähtävyys. Tuttu kuvista, mutta sen koko ja väri eivät kuvista aiemmin ole välittyneet. Uluru sijaitsee aboriginaalien pyhällä maalla ja aboriginaaliyhteisö toivoo, ettei kivelle kiivetä. Kävelimme siis kiven juurella katsellen aboriginaalimaalauksia ja rotkoja 40 asteen helteessä. Kata Tjuta osoittautui myös käynnin arvoiseksi paikaksi.
Ulurun juuressa sijaitsee myös aboriginaalikulttuurin keskus, jossa kerrottiin aboriginaalien tavoista, mytologiasta ja historiasta. Käynti oli mielenkiintoinen, sillä valtaosa aboriginaaleja koskevista tarinoista on hyvin negatiivisia. Maailman vanhin kulttuuri kesti kaiken muun paitsi valkoisen miehen tulemisen. Australia esimerkiksi harjoitti vielä 1960-luvulla rotujen sekoittumispolitiikkaa, jonka mukaan aboriginaalilapset vietiin vanhemmiltaan kasvamaan valkoisiin perheisiin. Aboriginaalikeskus kuitenkin avarsi näkemystä ja näytti myös kulttuurin rikkauden.
Niin tosiaan, tämä helle. Alice Springs on lämpötilansa puolesta kuin leivinuuni ja ulkosalla on varsin tuskaista olla. Joka ikinen huokonen hikoilee ja vettä menee päivässä litratolkulla. Jos liikumme auton ilmastointilaitteesta kovin kauas, roiskimme vaatteiden päälle ensin litran vettä ja toistamme tämän toimenpiteen noin 10 minuutin välein.
Ulurun auringonlaskun jälkeen ajelimme sitten lerintäalueelle ja virkistävän suihkun jälkeen olikin aika laittaa Yariksen etupenkit kenoon ja käydä nukkumaan. Kahdeksan tuntia myöhemmin karavaanarihenki oli tipotiessään ja tilannearvio oli seuraavanlainen: Selkää särki. Libor oli potkaissut yön aikana tööttiä kahteen kertaan naapureiden riemuksi etsiessään mukavaa asentoa, mikä ei minua liiemmin haitannut, sillä olin hereillä aamuviiteen asti. Tuijottelin parkkipaikalla viliseviä kaneja ja auton päällä kiipeileviä hyönteisiä. Aamulla työnsin pääni kahvikuppiin ja ehdotin paluuta hostellielämään.
Kuorsasin takapenkillä kun ajelimme takaisin Alice Springsiin ja vietimme kaupungissa vielä muutaman päivän. Kävimme matelijakeskuksessa, jossa tein historiaa ja pitelin Python-käärmettä olallani. Python ei pure, siksi tällaista asiaa pystyin edes harkitsemaan. Otimme siitä kaksiminuuttisesta noin 872346238746 kuvaa, sillä en usko sen tapahtuvan uudelleen enää ikinä.
Matelijakeskuksen lisäksi kävimme Didgeridoon soiton alkeiskurssilla, Anzacin näköalapaikalla sekä Alice Springs Desert parkissa, jossa tutustuimme aavikon elämään eläimineen päivineen. Istahdimme kuuntelemaan luentoa aboriginaalien elämäntavasta aavikolla ja näimme puiston yötalossa harvinaisia hyppyrottia ja Bilbyn - eläimen, joka näyttää rotan, juoppolallin ja kanin risteytykseltä. Sillä on pitkä häntä, isot korvat ja pieni punainen nenä.
Tänään iltapäivällä lennämme kuitenkin itärannikolle Cairnsiin. Koralliriutta here we come!
Posts
