Coromandel ja Pierula

Aucklandissa vietetyn virkistävän yön jälkeen jatkoimme telttaelämää Coromandelin niemimaalla. Coromandelilla on Uudessa Seelannissa todellinen hippimaine ja alueella eleleekin monia entisen business-elämänsä hylänneitä asukkeja. Ajoimme muun muassa buddhalaisen kommuunin ohi! Tännekö kaikki Uuden Seelannin burn out -potilaat lopulta päätyvät? Entä pääsiskö tänne ilman burn outia?

Asetuimme mukavan edulliselle leirintäalueelle Coromandel Towniin ja teimme sieltä käsin ensin retken pohjoiseen niemenkärkeen, Fletcher Bayhin. Coromandelia ei ole vielä pilattu valtateillä, joten matka taittui kapealla hiekkatiellä 30 km/h. Tervehdimme matkalla tielle vaeltavia lehmiä ja lampaita sekä ihailimme rannikon kirkasta merivettä. Lisäksi oli pakko laulaa jatkuvasti, sillä tien kuopat saivat aikaan komean vibraton! Fletcher Bayssa teimme hienon kävelyretken rannikkoa pitkin ja väistelimme samalla lehmänkakkaa ja sonneja.

Coromandelin itärannikolla pysähdyimme paikassa nimeltä Cathedral Cove, joka tunnetaan merkillisistä hiekkakivimuodostelmistaan. Siellä on muun muassa valtava luola, joka yhdistää viereiset hiekkarannat toisiinsa. Täällä havahduimme myös ensimmäistä kertaa Uudessa Seelannissa massaturismiin, ranta oli tupaten täynnä ja digikamerat räpsyivät tiuhaan tahtiin. Paikka oli silti varsin mielenkiintoinen.

Massaturismin hengessä vietimme myös muutaman tunnin Hot Water Beachilla. Tiettyyn aikaan päivästä rantahiekkaan voi täällä kaivaa itselleen kuopan, joka täyttyy lämpimällä vedellä, tuliperäisellä alueella kun ollaan. Kuopasta käsin voi sitten drinkki kourassa ihailla paikallisia surffareita taituroimassa aalloilla. Ranta oli kuitenkin tupaten täynnä kansaa ja aallokko pilasi kuopan kaivamisen, joten siirryin puolen tunnin päästä päiväunille auton takapenkille. Libor kuitenkin sinnikkäästi vietti kaksi tuntia lapio kourassa rantahietikolla taistelemassa aaltoja vastaan. Lapio oli maksanut 5 dollaria, joten mies päätti ottaa vuokrahinnasta kaiken irti. Lopulta päätimme Coromandelin keikan urheiluhenkisesti kiipeämällä Mt Maunganuin mäelle, josta on komeat näkymät Bay of Plentyn lahdelle.

Sitten jatkoimme matkaa Rotoruan kaupunkiin. Elämässä tulee joskus vastaan hetkiä, jolloin sitä toivoo, ettei hajuaisti toimi. Junavessat...miesten pukuhuoneet...laktoosi-intoleranttien vuosikokous... Ja sitten on tämä Rotoruan kaupunki, jonka olen ristinyt tuttavallisesti "Pierulaksi". Rotoruan tuliperäisyydestä johtuen ilmassa nimittäin leijuu ajoittain varsin voimakas rikin tuoksu. Tämä vieno löyhkä muistuttaa mätiä kananmunia.

Hajut sikseen, Rotorua on ainutlaatuinen matkakohde. Kävimme Wai-o-tapun alueella katsomassa kuplivaa mutaa, kuumia lähteitä ja kraatereita. Alueelta löytyy myös värikkäitä lammikoita ja kirkkaanvihreä järvi, joka saa turistin hieraisemaan epäuskoisena silmiään.

Rotorua on myös pullollaan erilaisia kylpylähoitoja. On mineraalikylpyä, mutaa, kuumia kylpyjä ja vaikka mitä. Kylpylän valinnassa kannattaa kuitenkin olla tarkkana. Rotoruan kylpylöiden kunkku Polynesian Spa on kaunein ja myös kallein, ja parkkipaikka on täynnä japanilaisia turistibusseja. Jos jaksaa hieman kiertää, voi löytää loistavia hoitoloita edullisin hinnoin. Pienen kylpylävertailun jälkeen Libor pulahti mutakylpyyn ja minä pötkötin hierontapöydällä tunnin verran. Rentoutuneina rojahdimme takaisin telttaamme ja nukuimme aamuun asti.