Kaupunkipäivien jälkeen oli aika lähteä liikenteeseen. Otimme suunnan pohjoiseen, lämpimimmille maille. Hyppäsimme jälleen yöbussiin, joka englanninkielisten elokuvien ja ilmaisen lämpimän aterian myötä toi meidät Puerto Iguazun kaupunkiin 17 tuntia myöhemmin. Olimme selvästi viidakon tuntumassa, ilma oli lämpimän kostea ja kaivoimmekin ensi töiksemme repusta käyttöön shortsit, rexonan ja hyttyskarkotteet.
Puerto Iguazu on nimensä mukaisesti portti Iguazun valtaville vesiputouksille. Bussiin hyppäämällä putouksille pääsee puolessa tunnissa ja viidakkopoluilla voi hortoilla vaikka kuinka kauan. Iguazu on Niagaran putouksia isompi ja uutta Indiana Jones -elokuvaa katsomaan menevät näkevät Iguazun täydessä toiminnassa elokuvan loppupuolella. Iguazu koostuu kaiken kaikkiaan 275 vesiputouksesta ja korkeimmat niistä ovat peräti 82 metrin korkuisia. Vaikuttavin vesiputous on nimeltään Garganta del diablo (paholaisen kurkku), leveys 150 m ja korkeus yli 80 m. Veden pauhu on putouksen äärellä melkoisen vaikuttava kokemus.
Putoukset sijaitsevat Brasilian ja Argentiinan rajalla ja vierailijat voivat halutessaan nähdä alueen kummankin valtion puolelta. Brasilian puolelta putoukset näyttäytyvät yhtenä massiivisena kokonaisuutena, kun taas Argentiinan puolella putouksia voi tarkastella lähempää ja eri poluilta. Koska Brasilian puolelle pääseminen vaati takseja ja toisen sisäänpääsymaksun, päätimme tyytyä Argentiinan tarjontaan. On tietenkin hankala arvioida mistä jäimme paitsi, mutta olimme päätökseemme varsin tyytyväisiä. Aurinko paistoi, vesiputoukset heijastivat sateenkaaria ja näkymät olivat komeat!
Iguazulta lähdimme sitten Iberan suoalueelle. Alue on luonnonpuisto ja tarjoaa ihmeellisiä kokemuksia eläinten ystäville. Suurin haaste Iberan lomassa on majapaikkoihin pääseminen eli Carlos Pellegrinin keskuskylään saapuminen, sillä Pellegrini sijaitsee keskellä ei-mitään kehnojen monttupolkujen keskellä. Suosituksena on ostaa yksityiskuljetus nelivetojeepiltä tai vaihtoehtoisesti liftata rekkojen lavalla kylän suuntaan. Sää oli sateinen ja mukavuudenhalu suuri, joten valitsimme jeepin ja 2.5h kuoppaisen ajomatkan. Takapenkillä pomppiessani olin vakuuttunut siitä, että tie on poikkeuksellisen huonossa kunnossa, mutta ajajamme totesi hetkeä myöhemmin että "voi veljet kun tie on tasainen, viime viikon sateessa tähän 200 kilometrin matkaan kului 7 tuntia".
Majapaikkamme oli oikein kodikas ja mukava sänky lievitti ajomatkan mukanaan tuomia pakarakipuja. Libor varasi jo saman päivän illalle veneretken yöeläimiä katsomaan, minä liityin vasta seuraavana päivänä mukaan. Kyllä taas näimme niin ihmeellisiä otuksia että ohhoh. Alue oli ensinnäkin täynnä monia lintuja ja alligaattoreita, joita löytyi joka pientareelta kasapäin. Kummallisin olento oli kuitenkin maailman suurin jyrsijä, Capybara. Kyseessä on spanielin kokoinen rotta töpöhännällä! Alue on kuulemma myös pullollaan anakondia. Joita ei tällä kertaa näkynyt. Hyvä.
Lähtöpäivän aamuna heräsimme rankkasateeseen, joten aamuksi suunniteltu ratsastusretki peruuntui ja ryhdyimme hotellin henkilökunnan kanssa jännittämään paluumatkan onnistumista. Tarkoituksen oli siirtyä nyt Mercedeksen kaupunkiin ja hypätä siellä Buenos Airesiin vievään yöbussiin. Sade ei hellittänyt sekunniksikaan koko päivänä, joten tiedossa oli mutavellissä matkailua. Minibussimme ei koskaan hotelliin ilmestynyt, joten lopulta hotellimme emäntä onnistui suostuttelemaan paikallisen jeeppimiehen viemään meidät ja samassa ongelmassa painivan brittipariskunnan Mercedeksen bussiasemalle. Auto liukui mudassa ja 120 km matkaan kului "ainoastaan" 3 tuntia. Mutta perille päästiin, auton vaihtaessa samalla väriä.
Puerto Iguazu on nimensä mukaisesti portti Iguazun valtaville vesiputouksille. Bussiin hyppäämällä putouksille pääsee puolessa tunnissa ja viidakkopoluilla voi hortoilla vaikka kuinka kauan. Iguazu on Niagaran putouksia isompi ja uutta Indiana Jones -elokuvaa katsomaan menevät näkevät Iguazun täydessä toiminnassa elokuvan loppupuolella. Iguazu koostuu kaiken kaikkiaan 275 vesiputouksesta ja korkeimmat niistä ovat peräti 82 metrin korkuisia. Vaikuttavin vesiputous on nimeltään Garganta del diablo (paholaisen kurkku), leveys 150 m ja korkeus yli 80 m. Veden pauhu on putouksen äärellä melkoisen vaikuttava kokemus. 
Putoukset sijaitsevat Brasilian ja Argentiinan rajalla ja vierailijat voivat halutessaan nähdä alueen kummankin valtion puolelta. Brasilian puolelta putoukset näyttäytyvät yhtenä massiivisena kokonaisuutena, kun taas Argentiinan puolella putouksia voi tarkastella lähempää ja eri poluilta. Koska Brasilian puolelle pääseminen vaati takseja ja toisen sisäänpääsymaksun, päätimme tyytyä Argentiinan tarjontaan. On tietenkin hankala arvioida mistä jäimme paitsi, mutta olimme päätökseemme varsin tyytyväisiä. Aurinko paistoi, vesiputoukset heijastivat sateenkaaria ja näkymät olivat komeat!
Iguazulta lähdimme sitten Iberan suoalueelle. Alue on luonnonpuisto ja tarjoaa ihmeellisiä kokemuksia eläinten ystäville. Suurin haaste Iberan lomassa on majapaikkoihin pääseminen eli Carlos Pellegrinin keskuskylään saapuminen, sillä Pellegrini sijaitsee keskellä ei-mitään kehnojen monttupolkujen keskellä. Suosituksena on ostaa yksityiskuljetus nelivetojeepiltä tai vaihtoehtoisesti liftata rekkojen lavalla kylän suuntaan. Sää oli sateinen ja mukavuudenhalu suuri, joten valitsimme jeepin ja 2.5h kuoppaisen ajomatkan. Takapenkillä pomppiessani olin vakuuttunut siitä, että tie on poikkeuksellisen huonossa kunnossa, mutta ajajamme totesi hetkeä myöhemmin että "voi veljet kun tie on tasainen, viime viikon sateessa tähän 200 kilometrin matkaan kului 7 tuntia". 
Majapaikkamme oli oikein kodikas ja mukava sänky lievitti ajomatkan mukanaan tuomia pakarakipuja. Libor varasi jo saman päivän illalle veneretken yöeläimiä katsomaan, minä liityin vasta seuraavana päivänä mukaan. Kyllä taas näimme niin ihmeellisiä otuksia että ohhoh. Alue oli ensinnäkin täynnä monia lintuja ja alligaattoreita, joita löytyi joka pientareelta kasapäin. Kummallisin olento oli kuitenkin maailman suurin jyrsijä, Capybara. Kyseessä on spanielin kokoinen rotta töpöhännällä! Alue on kuulemma myös pullollaan anakondia. Joita ei tällä kertaa näkynyt. Hyvä.
Lähtöpäivän aamuna heräsimme rankkasateeseen, joten aamuksi suunniteltu ratsastusretki peruuntui ja ryhdyimme hotellin henkilökunnan kanssa jännittämään paluumatkan onnistumista. Tarkoituksen oli siirtyä nyt Mercedeksen kaupunkiin ja hypätä siellä Buenos Airesiin vievään yöbussiin. Sade ei hellittänyt sekunniksikaan koko päivänä, joten tiedossa oli mutavellissä matkailua. Minibussimme ei koskaan hotelliin ilmestynyt, joten lopulta hotellimme emäntä onnistui suostuttelemaan paikallisen jeeppimiehen viemään meidät ja samassa ongelmassa painivan brittipariskunnan Mercedeksen bussiasemalle. Auto liukui mudassa ja 120 km matkaan kului "ainoastaan" 3 tuntia. Mutta perille päästiin, auton vaihtaessa samalla väriä.
Posts
0 kommenttia:
Post a Comment