Aasian viimeinen pysäkki: Singapore

Singapore on muutakin kuin luksus-lentoyhtiöiden ja Tiger-oluen kotimaa. Monsuunisateiden ja kaupunkikävelyiden välissä teimme retken kaupungin eläintarhaan, jossa olisimme voineet hortoilla päiväkausia. Mylvin vähintään 500 kertaa lauseen "Mikä TOI on?", sen verran ihmeellistä nähtävää oli tarha pullollaan: Valkoisia tiikereitä (tähän saakka luulin niiden olevan vain myytti, josta 80-luvun kunkkubändi Dingo lauloi), tapiireja, komodo-liskoja sekä apinoita, joita oli siunattu joko suurilla nenillä tai valtavilla vaaleanpunaisilla takapuolilla.

Sitten saavuimmekin eläintarhan osastoon nimeltään "Australian outback" (vapaasti suomennettuna "Australian pöpeliköt") ja puoli tuntia myöhemmin olin valmis perumaan lennot koko mantereelle. Varpaat rullalla kuljin huoneesta toiseen, katsellen kaiken maailman käärmeitä ja hämähäkkejä, joita Australiassa elää varsin runsain määrin. Esimerkiksi varsin mitättömän näköinen taipaani tuijotti minua laatikostaan suorastaan hymyillen ja ohessa oleva teksti totesi kaverin olevan maailman myrkyllisin käärme. Yksi myrkyn roiskaisu niin 250 TUHATTA hiirtä pökertyy siihen paikkaan. (kiitos kommentoijalle luvun korjauksesta;)

Paras juttu tulee kuitenkin tässä. Eli mitä tehdä jos käärme sinua Australiassa puraisee? Ensinnäkin, kun se velikulta siinä polvessa roikkuu, niin kaivetaan esiin biologian kirja ja mietitään että mitäs lajia tämä kaveri edustaakaan. Seuraavaksi käärme kannattaa tappaa jotta lääkäri sitten tietää että mitä vastamyrkkyä tippaan laitetaan. Sitten sidotaan haava ja toivotaan, että sairaala olisi mahdollisimman lähellä. Niin varmaan! Suuresti epäilen, että ensimmäinen ajatus käärmeenpureman jälkeen olisi biologian kirja.

Kulttuurien Kuala Lumpur

Jos valtiot laitettaisiin järjestykseen niiden julkisten vessojen tilan mukaan, Malesia sijoittuisi vertailussa kärkikastiin. On saippuaa, paperia, hissimusiikkia, ilmaista sisäänkäyntiä ja hygieniaa, hyvä ettei tule oma pyyhkijä mukaan! Jo bussiasemalla tiesin, että tässä maassa prioriteetit ovat kohdallaan. (Samassa vessavertailussa Suomi sijoittuisi johonkin Albanian ja Kiinan välimaastoon).

Suhtauduin alun perin hieman epäillen Kuala Lumpuriin. Oletin sen olevan yksi suurkaupunki muiden joukossa, josta yrittäisimme pyykinpesun ja pakollisten nähtävyyksien jälkeen päästä pois mahdollisimman pian. E-hei. Tässä kylässä on sitä jotakin. Syy viehätykseen johtunee ennen kaikkea kaupungin etnisestä monipuolisuudesta, sillä niin malaijit, kiinalaiset kuin intialaiset tuntuvat elävän täällä sopuisasti keskenään. Kulttuurien rikkaus tarkoitti meille monia erilaisia nähtävyyksiä, kanssaihmisten englannin kielen taitoa ja kertakaikkisen aseistariisuvaa ruokaa.

Yksi mielenkiintoisimmista nähtävyyksistä oli hindujen pyhä paikka, kaupungin lähellä sijaitsevat Batu-luolat. Nämä mahtavat kalkkikiviluolat todistavat joka vuosi uskonnollista Thaipusam-juhlaa, jolloin ihmiset lävistävät hurmoksessa kehoaan kaiken maailman koukuilla ja neuloilla. Muistan nähneeni juhlasta erilaisia uutisvälähdyksiä vuosien varrelta ja paikan päällä näkyvät kuvat olivat aika uskomattomia. Jos siis korvakorujen laittaminen hermostuttaa, kannattaa lukea lisää tästä festivaalista.

Koska olemme liikkellä monsuunien aikaan, iltapäivät kuluvat sadekuurojen ehdoilla. Tällöin voi löytää itsensä hostellista päiväunilta tai ostoskeskuksista kuuntelemassa joululauluja. Kadulla hengailu on kosteuspitoisuutensa puolesta sen verran tuskaista puuhaa, että Kuala Lumpurin elämästä iso osa tapahtuu erinäisissä ostareissa. Jos paikallista säätä tulisi verrata johonkin, sanoisin että se muistuttaa hiustenkuivaajan sisällä vallitsevaa tuulenvirettä. Mutta ei hätää - vielä on Rexonaa jäljellä.

Huomenna on luvassa Singapore, jossa odotamme viettävämme 2 hikistä ja kallista päivää ennen Australian lentoa.

Saarelta toiselle

Ko Taon jälkeen oli aika siirtyä Ko Samuin saarelle. Thaimaan itärannikolla on kolme suosittua turistisaarta, järjestys suurimmasta pienimpään Ko Samui, Ko Phangan ja Ko Tao. Jos Ko Tao tunnetaan idyllisenä sukellussaarena, Ko Phangan on kuuluisa riehakkaista Full Moon Party -bileistään ja Ko Samuilla taas yhdistyy kaikki mahdollinen. Olikin hieman hankala suhtautua Ko Samuin vilkkuviin neonvaloihin Ko Taon rauhallisen tahdin jälkeen. Onneksi kuitenkin vuokrasimme skootterin, jolla pääsimme sitten päryyttelemään hiljaisille hiekkarannoille ja vesiputouksille. Siellä sitä molskittiin, ja niin alkoivat Ko Samuin ilot meille avautua!

Moni on kysellyt polven meduusa-arvesta. Voi kunpa voisin kertoa jonkun Tarzan-tarinan tyyliin "Ai tuo pikku arpi? No sehän syntyi siinä kun taistelin valtavan merihirviön kanssa ja annoin samalla tekohengitystä koko sukellusporukalle". Se kuulostaa paljon mahtavammalta kuin "En nähnyt mitään. Roikuin vain ankkuriköydessä ja piipitin kuin viisivuotias". Haalistuis jo.

Vaikka Thaimaan kokemus on kaiken kaikkiaan ollut oikein positiivinen, yksi juttu minua silti mietityttää. Näitä paikallisia "seuraneitejä" tuntuu riittävän täällä jokaiseen länsimaiseen kainaloon. Häiritsevää on etenkin se, että seuraneidit ovat hädin tuskin teini-ikäisiä ja heitä puristelevien länsimaisten miesten vasemmassa nimettömässä kimmeltää vihkisormus. Ei tätä ole helppo katsella vierestä. Thaimaan hallitus on saanut aikaisemmin kritiikkiä siitä, että seksiturismia katsotaan usein läpi sormien - turismiahan sekin on, ja rahan tuloa ei voi estää. Muka.

Märkäpuvussa paratiisisaarella

Näin joulun alla voi lehdistä lueskella kaikenlaisista dieeteistä, joihin kansa raivolla paneutuu heti Tapaninpäivänä. Minulla on myös annettavaa tähän keskusteluun - uusi ihmedieetti nimeltään "äyriäisiä Vietnamissa", jolla saa kilot karisemaan varsin tehokkaasti. Aasian yhtenä haittapuolena ovat vatsavaivat, joihin minä, kaikkien heikkovatsaisten suojelupyhimys, sairastuin. Katselin siis nähtävyyksiä Matti Nykäs -asennossa ja seurasin housujeni huolestuttavaa löpöttämistä, kunnes totesin että ei taida Gefilus Aasian pöpöihin auttaa ja hain Thaimaan lääkäriltä antibiootit.

Lääkkeiden jälkeen aloin minäkin hymyillä samalla teholla kuin paikallinen Thaimaan kansa. Eihän täällä voi ihmislapsi olla hymyilemättä! Ruoka on taivaallista, meri on turkoosi ja nykyisen olinpaikkamme Ko Taon paratiisihiekat ovat lähes tyhjillään. Valitse siis hiekkamonttusi vapaasti, tilaa Pina Coladaa ja käy iltaisin thai-hieronnassa. Julistan: Minä en lähde täältä enää ikinä mihinkään!

Saavuimme siis ensin 26.11 Bangkokiin, jossa vietimme pari päivää. Rantaelämä ja sukeltaminen kuitenkin houkuttelivat, joten ostimme bussi+lauttaliput Ko Taon saarelle heti Bangkokiin päästyämme. Paratiisiin pääsemiseksi täytyy hieman kärsiä, sillä 1.5h merimatka on aikamoista keikkumista - oksennuspussit jaettiin jo ovella ja toivotettiin turvallista matkaa. Mutta kyllä kaikkien vihreät naamat silti loistivat kun Ko Taon maisemat häämöttivät edessäpäin. Saari on hyvin kaunis ja sitä pidetään yhtenä Thaimaan parhaimmista sukelluspaikoista. Opetuksen ja laitteiden taso on hyvin korkea, sekä hinnat ovat reilusti muita sukelluskohteita alhaisempia.

Kunhan olin antibioottini syönyt, suoritin minäkin sukelluslupakirjani. Alunperin en oikein ollut varma siitä, miten hankkeen käy. Että minäkö muka merenpohjassa levollisesti ihaillen luojan kauniita luomuksia, kuten haikaloja ja merimakkaroita? Kurssi oli kuitenkin mainio, joten niin se lupakirja vain suoritettiin! Olo oli kuin gradunsa valmiiksi saaneella ja hymyilin kuin hangon keksi.

Viimeisellä sukelluskerralla tapasin kuitenkin meduusan ja sain varsin komean näköisen polttojäljen polveeni. En kuitenkaan tiennyt että kyseessä oli meduusa - olin matkalla ylöspäin laivan ankkuriköyttä pitkin kun polvessa alkoi poltella ikävästi. Mistä suomalainen muka tietää, ettei tässä mitään hätää ole? Meillä ei vedestä mitään sinilevää vaarallisempaa paljon löydy. Luulin, että merikäärme on hyökännyt polveni kimppuun ja jätän hyvästit tälle maailmalle kumimaskissa ja märkäpuvussa. No mutta. Polveen roiskittiin etikkaa ja asia oli sillä selvä.

Olemme viettäneet Ko Taolla nyt 11 päivää. Laukkujen pakkaaminen tuntuu järjenvastaiselta, eihän tällaisista paikoista lähdetä! Aikataulun mukaan meidät tulisi kuitenkin hiljalleen suunnata etelään, sillä lento Singaporesta Australiaan on joulukuun 20. päivä. Vietämmekin muutaman päivän toisella paratiisisaarella, Ko Samuilla, jonka jälkeen on Malesian vuoro.

Sadetta ja sotahistoriaa

Keski-Vietnam oli kokonaisuudessaan varsin märkä kokemus. Nähtävyyksiä ihailtiin sadeviitan alta ja laitettiin illalla villasukat jalkaan. Hoi Anista matka jatkui yöbussilla rantaparatiisi Nha Trangiin, josta körötimme melkein saman tien vuoristokaupunki Da Latin kautta Etelä-Vietnamin Saigoniin eli virallisesti Ho Cho Minh cityyn.

Sateiden aikana aktiviteetit ovat hieman erilaiset kuin paremmalla säällä. Kun ulkona sataa kaatamalla, sitä voi esimerkiksi tutustua paikalliseen hierontakulttuuriin. Tällöin vain täytyy pitää mielessä se, että kaikenlaisia seksialan yrittäjiä alalta löytyy - sieltä verhojen takaa ei läheskään aina ilmesty verkkareihin ja terveyskengiin sonnustautunut fysioterapeutti höpöttäen lääketieteellisiä kummallisuuksia. Yleisesti voi sanoa, että mikäli hierontapaikka on koristeltu vilkkuvilla jouluvaloilla, mikäli henkilökunnan alusvaatteet ovat näkyvissä jo vastaanottohuoneessa tai mikäli asiakaskunta koostuu yksinomaan keski-ikäisistä eurooppalaisista miehistä, sinne on ihan turha mennä selittämään kaularankansa liikkuvuudesta yhtään mitään. Vaistot valppaana suurimmat karikot on kuitenkin vältetty:)

Saigon tervehti meitä auringonpaisteella. Jouduimme kuitenkin metsästämään hotellihuonetta melko kauan, sillä - kuten Hanoissa - turistit ovat tällä hetkellä pakkautuneet joko pohjoiseen tai etelään ja hostellit ovat täynnä. Kaupunki vaikuttaa hyvin modernilta ja melko vauraalta Hanoihin verrattuna, johtuen luultavasti historiallisista tosiseikoista - Hanoi on elänyt kommunismin aatteen piirissä huomattavasti Saigonia kauemmin.

Saigonissa paneuduimme hieman tarkemmin Vietnamin sotahistoriaan. Kävimme maanalaisissa Cu Chi -sotatunneleissa, joita Vietkong hyödynsi Vietnamin sodan aikana piilopaikkoina, sairaaloina ja kuljetusreitteinä. Tunneleiden tarkoitus tuntuu aika uskomattomalta kun näkee niiden koon - hädin tuskin mahduin itse ryömimään sisään, Liborista puhumattakaan.

Lisäksi vierailimme sotahistoriallisessa museossa, oikein kahteen otteeseen. Tämä oli kyllä vaikuttava kokemus. Vietnamin sodasta löytyy valtavasti kuvamateriaalia ja karmivaa todistusaineistoa, joista osa on kerätty tähän museoon puhumaan omaa karua kieltään. En usko, että kukaan lähti siitä museosta täysin välinpitämättömänä pois. Ja mikä järkyttävintä - tekstit ja sodan argumentointi toivat väkisinkin mieleen Irakin sodan. Eikö asioista olisi hyvä joskus oppiakin jotain?

Huomenna sanomme kuitenkin hyvästit Vietnamille ja aloitamme reissun virallisen biitsivaiheen eli lennämme Thaimaaseen. Vietnamiin voisi hyvinkin palata takaisin ajan kanssa paremmalla säällä. Nähtävää ja syötävää nimittäin riittää yllin kyllin!

Suutari räätäli pikipöksy Pietari

Hoi An tarkoittaa monelle turistille räätälikäyntejä. Tämä noin 80.000 asukkaan kaupunki tunnetaan viehättävien kujiensa ohella ennen kaikkea räätäleistään, joita tästä kaupungista löytyy kyllä joka kadunkulmasta. Kyllä mekin laitoimme täällä Visan vinkumaan.

Astuimme puotiin ajatellen, että "noh, josko nyt ihan jotain pientä vaan" ja puoli tuntia myöhemmin olimme tilanneet kaiken kaikkiaan 3 business-pukua, 4 kauluspaitaa, bikinit ja solmion. Emme ole oikein varmoja siitä, mitä kynnyksen ylityksen ja Visan vingutuksen välissä tapahtui, muistan etäisesti jonkinlaisten mittanauhojen huiskintaa ja ilosta hihkuvat "yes!" äännähdykseni. Taisin jopa läpsäyttää käsiäni innoissani yhteen jossain välissä. Kaikki tämä oli onneksi hyvin edullista, koko lysti maksoi alle 300 euroa.

Hoi An on varsin viehättävä pikkukaupunki, joka kuitenkin on kärsinyt aika pahoin viime aikojen tulvista. Tällä hetkellä tilanne on jo melko hyvä, mutta silti kaupungilta löytyy monia kahlattavia teitä. Eilen ei satanut, joten vuokrasimme skootterin ja päräytimme China Beachille, joka tunnettiin Vietnamin sodan aikaan paikkana, jossa amerikkalaiset sotilaat kävivät virkistäytymässä. Alueelta löytyy myös Marble mountain (marmorivuori) ja monia kuvanveistäjiä. Itse ajomatka oli elämys sinänsä, ymmärsimme että tällä täytyy tööttäillä koko ajan liikenteessä, kukaan ei nimittäin koskaan katso peräpeileihin. Libor vanhana prätkähiirenä sukkuloi liikenteessä varsin tottuneesti, minä roikuin selässä ja laitoin välillä silmät kiinni.

Good morning Vietnam!

Sinne män Kiina. Uusi maa, uudet kujeet!

12.11 aamulla lähdimme Kiinan Nanningista Hanoin suuntaan. Olimme kuulleet rajan ylittämisestä monenlaisia tarinoita, joista yksinkertaisin oli valitsemamme Nanningista Hanoihin kulkeva 10 tunnin bussi. Kaikki sujuikin oikein näppärästi. Kiinalainen bussi vei rajalle, henkilökunta opasti paperitöissä ja Vietnamilainen bussi odotti meitä rajan toisella puolella. Ilmeisesti homma voi olla hieman kinkkisempää toisin päin, jos siis saapuu Vietnamin puolelta Kiinaan. Lonely Planet -matkaopas saatetaan takavarikoida rajalla jne. Meillä ei kuitenkaan ollut hädän päivää ja bussi vei hostellille asti.

Varasimme jo seuraavalle päivälle 3 päivän risteilyn Halong Baylle, ja Jangtse-risteilystä karaistuneena odotimme jotain sukkahien ja kumiveneen väliltä. Matka oli kuitenkin upea. Halong Bay on virallisesti Unescon suojelukohde ja maisemat ovat kallioisine saarineen huikeita. Noin 40 eurolla saimme 3 päivää täysihoidolla ja laivassa oli kaiken kaikkiaan vain 10 ihmistä. Sää suosi, opas puhui englantia, näimme tippukiviluolia, meloimme ja uimme.

Vietnam on toistaiseksi ollut todella upea kohde. Ruoka on äärimmäisen herkullista, hinnat todella alhaisia, moni puhuu englantia ja ihmiset ovat vilpittömän ystävällisiä.

Olemme kuitenkin seuranneet keski-Vietnamin huolestuttavaa tulvatilannetta koko hostellin kanssa. Uutiskuvat näyttävät aika hurjilta. Hanoi on tällä hetkellä täysin tukossa, sillä viime päivinä kukaan ei ole pystynyt matkustamaan bussilla etelän suuntaan. Tiet ovat olleet poikki vesimassojen vuoksi. Hanoissa hostellit ovatkin ylikuormitettuja, osa nukkui varastohuoneessa ja pariskunnat yhdessä sängyssä jotta kaikille olisi tilaa.

Tänä iltana yritämme päästä räätäleiden kaupunkiin nimeltä Hoi An, joka on osaltaan tulva-alueella. Mikäli kaupunki näyttää pahalta, lähdemme suorinta tietä Saigoniin, jossa sää on jälleen hyvä. Keski-Vietnamissa olisi kuitenkin paljon nähtävää, joten toivomme sään paranevan.

Hong Kongista Hainaniin

Viimeinen viikko Kiinassa on sujunut lämpimissä merkeissä. Vietimme Kantonin jälkeen muutaman päivän Hong Kongissa, josta siirryimme Kiinan eteläisimpään kärkeen Hainaniin perinteistä Rodos-henkistä rantalomaa viettämään.

Hong Kong oli varsin kiehtova paikka. Alue palautettiin Kiinalle vuonna 1997 lähes sadan vuoden brittihallinnon jälkeen, joten luonnollisesti lännen vaikutus näkyy kaikkialla. Meille tämä tarkoitti hieman korkeampia hintoja, mutta toisaalta helppoa oleilua kielimuurin puuttumisen vuoksi. Kiipesimme Victoria Peakille, vaeltelimme Sohossa ja söimme suklaapatukoita pitkästä aikaa.

Eräs mielenkiintoinen yksityiskohta Hong Kongiin liittyen on se, että monet viimeisillään raskaana olevat manner-Kiinan naiset pyrkivät Hong Kongiin synnyttämään. Kiinassahan on edelleen vallalla yhden lapsen politiikka, mutta tämä pätee vain niihin lapsiin, jotka syntyvät manner-Kiinassa. Jos siis käy Hong Kongissa synnyttämässä ensimmäisen lapsen, voi hankkia Kiinassa vielä toisen. Näin niitä sääntöjä kierretään! Tästä syystä Pekingin sedät ovat monien muiden sääntöjensä ohella kieltäneet Hong Kongiin matkustamisen kiinalaisilta naisilta, jotka ovat viimeisillään raskaana.

Hong Kongin yllätyksiin kuului sen vehreys - jos aikaa ja halua riittää, voi ajella lautalla lähisaarille patikoimaan. Me tulimme, näimme ja koimme, mutta lähdimme jo muutaman päivän päästä Hainaniin auringon alle. Vietnamiin pääsy nimittäin lähenee, ja muutama päivä biitsillä passasi oikein hyvin tähän kohtaan.

Hainan on kiinalainen rantalomakohde, johon etenkin venäläiset matkatoimistot järjestävät paljon matkoja. Olo olikin hieman surrealistinen kun istuimme palmujen alla ja kiinalaisen illallisen taustamusiikkina soi Uralin pihlaja. Halutessaan sai myös käydä juomassa ja syömässä venäläisissä ravintoloissa, mutta me keskityimme paikallisiin meren herkkuihin, kuten rapuihin. Älyllisesti emme tehneet mitään pyykinpesua ja kynsien leikkaamista haastavampaa. Oli vain mukava löhötä rannalla ja kuunnella meren aaltoja. Kyllä joutilaisuus on poikaa!

Kulttuurishokista

Saavuimme eilen Kantoniin ja täällähän on melko lämmin! Jännityksellä nyt seuraammekin, milloin irlannissa tuntematon käsite "rusketus" alkaa ihollemme muodostua. Pitkät kalsarit on myös jätetty rinkan pohjalle. Huomenna olisi tarkoitus siirtyä Hong Kongin puolelle muutamaksi päiväksi.

Puhutaanpa hetki kulttuurishokista.

Kiinalla on monet kasvot. Pilvenpiirtäjät ja pikaruokaketjut sekoittuvat keisarillisiin monumentteihin ja likaisiin hökkeleihin. Tapakulttuurissa puolestaan elävät rinnakkain ihoaan vaalentavat trendinuoret sekä julkiset piereskelijät. Tavallisena päivänä kaikkea tätä on ihan kiehtovaa katsella. Joskus taas voi saada yliannostuksen, kuten jokiristeilyä edeltävänä päivänä. Viiden tunnin bussimatka Chengdusta Chongquingiin oli siivitetty syljeskelyllä, tupakoinnilla ja röyhtäilyllä. Taukopaikalla kävin pissimässä maassa olevaan reikään. Risteilytoimistossa seurasin jonossamme edellä olevan naisen jumppatuokiota, jonka aikana piereskeltiin moneen kertaan niin että halli raikasi. Ja kun risteilytoimistosta ulos päästiin, kadulla näkyi rottia. Silloin oli yksinkertaisesti todella mahtavaa syöksyä Starbucksin ovesta sisään, tilata Cafe Latte ja muffinssi, pestä kätensä saippualla ja istua nojatuolissa hissimusiikin ympäröimänä uutta energiaa keräillen. Kaffen jälkeen olo oli taas vireä ja matka jatkui seuraaviin seikkailuihin. Aion jatkossain sallia itselleni samanlaiset varikkokäynnit:)

Jangtsen jokiristeily

Huolimatta lukuisista lounais-Kiinan upeaa luontoa koskevista suosituksista, päätimme lähteä Chengdun jälkeen neljän päivän Jangtse-jokiristeilylle. Odotukset olivat korkealla - kiinalaiset ovat kyllä varsin eteviä markkinoinnin saralla. Katsoimme upeita kuvia risteilyaluksista ja maisemista, ostimme ensimmäisen luokan hytin ja minä haaveilin laivalla suoritettavasta selkähieronnasta.

Kuinkas sitten kävikään?
Voimme todeta, että näkemämme kuvat eivät olleet meidän paatistamme. Matkan suurin ongelma oli kuitenkin se, ettei kukaan laivan henkilökunnasta puhunut englantia alkuperäisistä lupauksista huolimatta. Olimme täysin pihalla laivan kuulutuksista, joihin kuului ilmeisesti lauseet "ohitamme juuri varsin kuuluisan vuonon, kannattaisi tulla kannelle katsomaan" ja "seuraava pysähdys EI ole vielä kuuluisa temppeli, joten älkää lähtekö laivasta ulos". Lisäksi ensimmäisen luokan hyttimme vastasi Silja Linen konehuoneen vessaa. Ulkona satoi, hytti oli kylmä, kiinalaista karaokea yläkerrassa. Flopin määritelmä?

Onneksi vuoristoiset maisemat olivat hienot. Onneksi laivalta löytyi myös muita huijattuja länsimaalaisia, joiden kanssa naureskelimme kokemuksille oluen ja pähkinöiden merkeissä. Onneksi olin pakannut mukaan pitkät kalsarit!

Xi'anin kautta Chengduun

Pekingin jälkeen päätimme suunnata pandojen kotikaupunkiin Chengduun. Matkalla pysähdyimme kuitenkin Xi'anissa, mihin ihmiset matkustavat katsomaan kuuluisia terrakottasotilaita.

Kiinassa on sanonta, jonka mukaan Xi'anissa on matkan aikana käytävä, muuten ei voi sanoa käyneensä Kiinassa ollenkaan. Niinpä odotukset olivat varsin korkealla. Retkien jälkeen tulimme kuitenkin siihen johtopäätökseen, että paikasta on vaikea saada paljon irti, mikäli ei ole arkeologisesti täysin nyrjähtänyt. Siellähän ne ukkelit seisoskelivat, komeasti rivissä.

Xi'anissa pääsimme myös hieman paremmin jyvälle paikallisesta kusetuskulttuurista. Etsiessämme tietä hostelliin maailman herttaisin papparainen pysähtyi tienreunaan mopoa muistuttavalla kuljetushäkkyrällään ja lupasi viedä meidät hostelliin kahden Yuanin pilkkahinnalla, samalla hymyillen kahdella hampaallaan. En tiedä mitä herttaiselle papparaiselle matkan aikana tapahtui, sillä kun viiden minuutin päästä kömmimme kuljetushäkkyrästä jalkakäytävälle , ukkeli kaivoi povitaskustaan upouuden Samsung-kännykkänsä ja ilmoitti hinnaksi 18 Yuania, eli pienen pohdinnan jälkeen hinta oli 9-kertaistunut. Emme sitä kuitenkaan maksaneet, sillä eräs vanhempi herra tuli kadulla räyhäämään meitä huijanneelle ahneelle papparaiselle ja syytti häntä turistien rosvoamisesta. Jätimme heidät ja paikalle kerääntyneet ihmiset huutamaan ja hipsimme hiljaa hostelliin.

Xi'anin jälkeinen Chengdu osoittautui oikein mukavaksi kaupungiksi. Sichuanin maakunnan Chengdu on paikka, jossa monet matkalaiset odottavat lupiaan Tiibetiin, ja sieltä pääseekin suoraan junalla Lhasaan. Hostelli oli hyvä, ensimmäistä kertaa matkan aikana minua ei tuijoteltu ja aika moni puhui englantia. Vaihtelu virkistää!

Teimme Chengdusta muutaman tunnin retken pandoja katsomaan. En oikein tiedä mitä odotin. Mielessä oli ehkä sellainen "roikutaan puissa maastopuvuissa ja kuiskaillen ihailemme pandojen elämää" -elämys. Päädyimme kuitenkin tutkimuskeskukseen moottoritien varteen, josta kävimme 300 muun turistin kanssa räpsimässä kuvia panda-raukoista. Herttaisia otuksia ne olivat, mutta laji on pahasti jäämässä teollistuvan ja saasteisen Kiinan jalkoihin. Retki oli siis pieni pettymys.

Ruoka pitää matkalaisen mielen kuitenkin vireänä. Koska Chengdussa kieliongelmia ei ollut, tiesimme ravintolassa tarkalleen mitä söimme. Toistaiseksihan eri ruokalajit ovat olleet oikein herkullisia, tosin tunnistamattomia:) Sichuanin maakunta tunnetaan mausteisesta Hotpotista, joten istahdimme pahaa aavistamatta ravintolaan ja tilasimme kala-hotpotin nynny-version, "not too spicy". Siis voi herregyyd. Suusta meni tunto ja hikeä pukkasi kuin saunassa. Kun siinä hetkeä myöhemmin avasin uutta Nessu-pakettia hiljaa uikuttaen, näin silmäkulmasta kuinka naapuripöydän viisivuotias popsi samaa ateriaa puikot ojossa. Lopetin uikutuksen ja totesin olevani muukalainen.

Pekingin ankkaa ja kaupunkipölyä

Tästä se sitten lähtee, tarina maailmalta, osa yksi: Jorinoita Kiinasta!

Saavuimme siis Pekingiin tiistaina 16.10 ja itse aloitin reissun sekavissa jetlag-tunnelmissa. Alkuperäisen suunnitelman mukaan nukkuisin koneessa sikeästi sen 7 tuntia ja heräisin raikkaana uuteen Pekingin aamuun, valmiina seikkailuun. Mutta eihän se niin mennyt. Matkan jälkeen Pekingin lentokentällä hortoili uneton suomalainen, jolle kaikki piti toistaa kolmeen kertaan jotta mitään menisi jakeluun. Moinen horros oli luultavasti syy siihen, että ensimmäisenä iltana pistettiin herkutellen paahdetuilla toukilla (eikä se kuulkaas pahaa ollut!).

Keskiviikko vietettiin klassisia nähtävyyksiä tiiraillen, eli kävimme Tiananmenin aukiolla sekä kielletyssä kaupungissa. Tässä vaiheessa alkoi myös olla selvää, että vaalea tukka on aikamoinen huomion kohde, ihan sama vaikka sitä kuinka jollain rätillä yrittää peittää, joku tupsu törröttää kuitenkin jostain ja paljastaa tämän kummallisen väri-ilmiön. Utelias tuijottaminen kuuluu kaduilla asiaan ja onhan tästä päästy oikein valokuviinkin. Eräskin rouva tuli Tiananmenin aukiolla räpsimään kuvia, laitettiin aviomies siihen Jennin kainaloon ja räpsäistiin valokuva perhealbumiin. Tämä on ollut kuitenkin hieman yllättävää, olin kuitenkin luullut ettei tämä nyt mikään maailman ihmeellisin juttu ole. Toinen vaihtoehto tietenkin on, että minun kuvitellaan olevan julkkis - toivonkin että kyseessä olisi joku huippu-urheilija johon minut sekoitetaan.

Eilen kiipesimme muurille ja vietimme retkellä koko päivän. Köpöttelimme muurilla 3.5 tuntia Jin Shan Lin -nimisestä paikasta Si Ma Taihin ja näkymät olivat kyllä oikein hulppeat! Muurille tehdään monenlaisia retkiä ja meidän valintamme oli sieltä rankimmasta päästä. Paikka on kaukana, siellä on vähemmän ihmisiä mutta näkymiä kehutaan kovasti. Kiipeäminen olikin ajoittain todella jyrkkää, mutta ehdottomasti vaivan arvoista. Turistiryhmien mukana vaeltaa myös aina muutama kaupustelija, jotka samalla myös auttavat tarvittaessa. Itse ostin postikortit 0,70 eurolla mongolialaiselta maanviljelijältä joka ojensi auttavaa kättään aina tiukan paikan tullen. Joitakin näiden kanssaihmisten läsnäolo häiritsee, itse seurasin ryhmämme etenemistä ja tulin siihen johtopäätökseen että kaverit ovat kyllä haistaneet oivan markkinaraon. 70 senttiä on kuitenkin melko mitätön hinta 10 kilometristä ja auttavasta kädestä.

Tänään nukuimme pitkään, jotta viimeisetkin jetlagin rippeet saataisiin karistettua. Suuntasimme kulkumme Beihai Park- sekä Jingshan-puistoihin. Alueet ovat varsin viihtyisiä, lisäksi niistä löytyy hienoja temppeleitä. Etenkin Jingshan-puistosta avautuva näkymä oli mainio. Sieltä sai todellisen käsityksen kielletyn kaupungin koosta ja siitä kontrastista mikä kielletyn kaupungin ja muualla näkyvien pilvenpiirtäjien välillä on. Ja kruunasimme päivän syömällä klassista Pekingin ankkaa.

Kaiken kaikkiaan Peking elää olympialaisten odotuksessa. Tietyllä tavalla tämä tekee turistien elämän helpommaksi, koska kyltit ja paikallisliikenteen viestit tulevat myös englannin kielellä. Toisaalta varmasti jotain tästä autenttisuudesta katoaa. Alueita kunnostetaan, rakennetaan, ja kaikenlaisia yrittäjiä syntyy - niin hyvässä kuin pahassakin.

Olemme nyt onnistuneet järjestämään junaliput maanantaiksi Xi aniin, joten vietämme Pekingissä vielä muutaman päivän. Luvassa on ainakin Taivaan temppeli sekä kesäpalatsi. Kyllähän täällä nähtävää tuntuu riittävän.