Maisemat ovat eteläsaarella melko erilaiset pohjoiseen verrattuna. Ajoimme länsirannikkoa alaspäin komeiden lumihuippuisten vuorien ja turkoosin meren välissä. Myös asutusta on vähemmän - vain neljäsosa Uuden Seelannin asukkaista asuu eteläsaarella, vaikka se on pinta-alaltaan pohjoista suurempi. Tästä syystä huoltoasemien löytyminen on välillä jännittävää - onko bensaa tarpeeksi seuraavaan kaupunkiin pääsemiseksi vai ei.
Frodo pyyhälsi sateen halki pysähtyen aluksi Westportin kaupunkiin, jossa ihmettelemimme hyljeyhdyskuntaa kallionkielekkeeltä käsin. Pysähdyimme myös Punakaikissa, joka tunnetaan pannukakkujen näköisistä kivimuodostelmistaan. Koska sää oli edelleen epävakainen ja märkä teltta vastenmielinen ajatus, pistimme elämän risaiseksi ja varasimme motellin Greymouthista pariksi päiväksi. Oli kyllä aika luksusta: Töllötimme hurmiossa satelliittikanavia, laitoimme lämmityksen päälle ja teimme ruokaa omassa keittiössä. Loistava ja tarpeellinen lepotauko!
Kun aurinko alkoi jälleen paistaa ja ulkoilma houkutella, varasimme itsellemme mielenkiintoisen aktiviteetin: Veitsen tekemisen. Ajoimme aamulla Barrytownin kylään, jonka työpajassa opettaja ojensi meille suojavarusteet ja pötkön terästä. Muutamaa työvaihetta lukuunottamatta veitset tehtiin täysin itse, teräspötkön lämmittämisestä ja takomisesta alkaen. Ja suomalaisia kuulemma ryhmissä riittää! Tottakai - mitäs me puukkojunkkarit.
Tämän jälkeen ajelimme Franz Josefin ja Foxin jäätiköille. Nämä valtavat jäämöhkäleet on mahdollista saada samaan kuvaan sademetsän kanssa, joten olo on alueen kävelypoluilla varsin surrealistinen. Jäätiköillä voi myös kävellä, mikäli on halukas pulittamaan komean summan opastetulle retkelle. Me kuitenkin päädyimme ihailemaan maisemia edullisemmin maasta käsin. Jäätiköt ovat varsin vaikuttavia, vaikka näin suomalaisena jää ei täysin vieras elementti olekaan. Vautsi vau.
Posts
0 kommenttia:
Post a Comment